Itse tykkäsin kovasti mielenkiintoisista muotinäytöksistä ja esityksistä, ja luonnollisesti kiehtovasta tuotevalikoimasta! Ofelia Marketin löytää ensi kerran Tampereen Juhannuslaituri -tapahtumasta ja elokuussa Tampereen yo-talolta.
Kurkistuksia suomalaiseen sisustusmaailmaan
maanantai, 7. toukokuuta 2012
Ofelia Market 10.-11.12.2011
Heipä hei pitkästä aikaa!
Löysin tietokoneen kätköistä pari kuvaa joulukuisesta Ofelia Marketista Kulttuuriareena Gloriassa Helsingissä ja ajattelin jakaa ne täällä:
perjantai, 14. lokakuuta 2011
Rytmikorjaamo Designsunnuntai 9.10.2011
Syksyisen sunnuntain kohteena oli tällä kertaa Seinäjoki, ja Kulttuuriosuuskunta Kick!:n järjestämä Rytmikorjaamo Designsunnuntai. Lasipalatsi Design Marketsin pikkusiskona se järjestettiin ensimmäistä kertaa, ja oli kyllä mielestäni tosi onnistunut tapahtuma! Pelkäsin hieman kävijämäärän puolesta, koska tapahtumaa ei oltu ennen järjestetty ja sinne oli sisäänpääsy, mutta huoleni osoittautuivat turhiksi heti ensimmäisen tunnin aikana! Kävijöitä oli laskettu yli viisisataa. Kuulemma Designsunnuntai saa jatkoa ensi vuonna.
Maeve oli liikkeellä 50-luvun mainoskuvin painetuilla tyynyliinoilla ja pesupusseilla. Näitä lähtikin muutama jo pukinkonttiin. Maeven tuotteita löytyy Seinäjoelta vain Rustoopuorista, ja ne herättivätkin mukavasti kiinnostusta.
Yhtenä ”ohjelmanumerona” oli runsas brunssi, ja todella monet käyttivät tilaisuuden hyväkseen ja nauttivat ruoasta ennen myyjien tarjonnan kiertelyä. Yläkerrassa oli rintakorutyöpaja ja asiakkaille oli järjestetty muutakin mukavaa ohjelmaa.
Väkeä oli välillä ihan tungokseksi asti.
Rytmikorjaamo oli paikkana tosi onnistunut. Vanha postiautojen korjaushalli toimii nykyään musiikkitapahtumien, koulutuksen, tutkimuksen ja luovien alojen yritysten keskuksena. Rytmikorjaamolta löytyy kahvilan lisäksi kivoja kauppoja, joista löytyy esimerkiksi paikallista designia. Kannattaa käydä tutustumassa!

keskiviikko, 5. lokakuuta 2011
Helsinki Vintage 2.10.2011
Hippakaupan Ilonan suosituksesta ilmoittauduin myyjäksi Helsinki Vintageen, ja täyteen ahdettu autoni starttasi Helsinkiä kohti jo keskiviikkona. Kävin treffaamassa Taitaentehdyn Iristä ja DesignShopOutletin Tarjaa (kivat uudet tilat muuten Espoossa!), ja purkamassa Taito Shopissa olleen ikkunamyyntinäyttelyn. Japanilaiset turistit olivat kuulemma olleet innostuneita tuotteista!
Mutta itse asiaan. Tein Helsinki Vintagea varten 50-luvun mainoksista lainatuilla kuvilla painettuja pyykkipusseja, tyynyliinoja ja tiskirättejä. Vitsi että ne vanhat mainokset ovat hauskoja! Hykertelin itsekseni lehtiä selaillessani, ja muutama mainos päätyi sitten tuotteisiin asti.
Tiskirätit myin loppuun kolmea kappaletta lukuun ottamatta, ja tuolla naisaiheella varustetut tyynyliinatkin loppuivat jo aamupäivällä. Seinäjoen Rytmikorjaamo Designsunnuntaille lupaan varustautua paremmin. :)
Muuten Maeven valikoima koostui lähinnä vintagevaatteista ja –kodintekstiileistä, sekä muutamasta valikoidusta kodinesineestä.
Tunnelma Helsinki Vintagessa oli mahtava: tilassa leijaili vohvelin tuoksu ja vanha musiikki soi. Ihailtavan moni oli pukeutunut aiheeseen sopivasti, ja todella nähnyt vaivaa meikkauksessa ja asunvalinnassa. Tapahtuman teemana oli tanssi, ja se näkyi taidokkaiden tanssiesitysten muodossa. Kävijöitä oli aamupäivällä ihan mukavasti, mutta niin kuin aina näissä tapahtumissa, iltapäivä oli hiljaisempi. Ehkäpä kymmenen euron sisäänpääsymaksu myös rajoitti kävijämäärää. Kaapelitehtaan Merikaapelihalli oli paikkana mielestäni onnistunut, tosin enemmänkin kävijöitä olisi mahtunut.
Valikoimaa oli useammankin tunnin penkomiseen asti, ja minulla olisi tehnyt mieli löytää itsellenikin joku helmi. Tyydyin kuitenkin tällä kertaa ihailemaan kaukaa…

torstai, 8. syyskuuta 2011
Proton designtori Oulun taiteiden yössä
Kuulin Proton järjestämästä designtorista vasta hieman ennen Oulu Fashion Stock Salesia, ja kun kyselin myyjän paikkoja niin kaikki oli jo varattu. Harmitti hieman, kun kerrankin olisi ollut tällainen tapahtuma näillä korkeuksilla. Tosin nautin kyllä torilla kiertelystä ihan vaan asiakkaana, ja kävimme siskon ja siskontytön kanssa ihmettelemässä myös kaupunginteatterin poistomyynnissä ja kauppahallissa. Nautiskelimme myös Kofeiinikomppanian shakeista auringonpaisteessa.
Tapahtuma kuulemma yllätti niin myyjien kuin asiakkaidenkin innokkuuden suhteen. Myös Kaleva uutisoi tapahtumasta. Tori oli pystytetty hyvälle paikalle ja ihmisten kulkureitille, ja ainakin torstaina sääkin suosi. Kadulle oli pystytetty kaksi telttaa, joiden väliin olisi kyllä mielestäni mahtunut kolmaskin. Myyjissä oli muutamia minulle tuttuja, ja muutamia tuntemattomia. Esimerkiksi alla olevan kuvan vaatekorut olivat minusta hauska idea! (Merkkiä en ikävä kyllä enää muista, kun myyjä ei jakanut kortteja tai muita yhteystietoja!)
Ensi kerralle ehdottaisin hieman isompia myyntipöytiä myyjille, niin että tuotteet pääsevät paremmin esille. Myyjätkin varmasti mielellään olisivat mahdollisimman hyvin näkyvillä, paikastakin kun varmaan piti maksaa jonkin verran. Toivottavasti tapahtuma tosiaan järjestetään uudestaan! Uskoisin että etenkin joulun alla designtori olisi todellinen menestys.
Kaupunginteatterilla oli vanhojen tavaroiden ja näytelmävaatteiden poistomyynti. Vaatteista löytyi kaikenkarvaisia ilmestyksiä, pitsiä, paljetteja, tyllejä… mutta ei oikein mitään arkeen sopivaa päällepantavaa. Parista täytetystä saksanhirvestäkin olisi voinut jättää tarjouksen! Pahoittelen huonoa kuvaa, mutta nämä oli pakko saada ikuistettua. Taiteiden yössä olisi ollut paljon muutakin mielenkiintoista (teatteria, irkkujamit, elokuvia Oulusta yms.), mutta ajanpuutteen vuoksi kulttuuritarjonnasta nauttiminen jää ensi vuoteen.

perjantai, 2. syyskuuta 2011
Forma Syksy ´11 –messut ja Maeven uudet tuotteet
Olin keväälläkin Forma-messuilla, mutta tällä kertaa olimme messuilemassa kymmenen oululaisyrittäjän voimin. Taito Pohjois-Pohjanmaa –hanke osallistui messuosaston kuluihin ja hankimme yhdessä samantyyliset esitteet ja logot otsalautoihin. Meidät oululaiset löysi sitten yhden käytävän varrelta pienyritysparkista. Osa oli jo konkareita, ja osa enemmän tai vähemmän aloittelijoita.
Minä olin varautunut messuihin muutamilla lisäyksillä vanhoihin tuotesarjoihin, sekä kokonaan uusilla joulutuotteilla. Muodot- ja Tähtimö-sarjaan tulivat uutuutena käsinpainetut tyynyliinat, ja Tähtimö-sarjan kattilanalunen uudistui kokopuiseksi ja vaihtoi värinsä käytännöllisempään tummaan sävyyn.
Sarvet-sarjaan tulivat befletti eli yhden hengen laudeliina, sekä mustalla vahalla käsitellyt saunamittari ja löylykauha. Saunan pintojen käsittely mustalla on yleistynyt, ja esimerkiksi meidän Hailuodon mökin sauna näyttää mielestäni tosi kivalta ”mustissa”:
Joulutuotteissa on kaksi painokuosia, Piparkakku ja Sydämet. Piparkakusta löytyy tyynyliina ja keittiöpyyhe, samoin Sydämistä. Jouluksi ja miksei myös ystävänpäiväksi sopivat Sydämet-patalaput, jotka ikävä kyllä eivät ehtineet messuille. Joulutuotteissa löytyy myös harmaan ja punaisen pellavan yhdistelminä kaitaliina ja tyynynpäällinen, sekä punaisesta pehmeästä flanellista tyynynpäälliset. Uusia tuotteita kuvasi jälleen siskoni Henna Viinamäki, hänelle suuret kiitokset kuvista!
Osastolla vieraili muutamia jälleenmyyjiä ja muuten tuttuja kauppiaita. Kiitos kaikille vieraille!
Tunnelma Forma-messuilla oli rauhallinen, vaikka kuulemma viime vuosina jatkunut kävijämäärien putoaminen oli saatu taittumaan. Hiljaisten hetkien lomassa toki ehtii verkostoitumaan muiden myyjien kanssa ja kehittelemään yhteistyökuvioita, mutta olisin jälleen toivonut hieman vilkkaampia messupäiviä, niin että olisi pysynyt innostus paremmin päällä. Totesimme muutaman naapurin kanssa, että taitaa tuo internet viedä nykyään messujen paikan, kun sieltä on niin paljon helpompi ja edullisempi käydä katsastamassa tuotteet, etenkin jos asuu kehä kolmosen ulkopuolella.

perjantai, 26. elokuuta 2011
Taiteiden yön designmyyjäiset 18.8.2011
Forma-messuja edeltävänä iltana ajelin Turkuun osana Taiteiden yötä kauppakeskus Hansassa järjestettäviin designmyyjäisiin. Aikataulu petti jostain syystä tunnilla ja pykäsinkin myyntipöydän kuntoon hiki päässä ja hiukan myöhässä. Myöhästyminen ei tosin ollut illan ainoa mutka matkassa, mutta ei siitä sen enempää! ;) (Yrittäkääpä muuten löytää parkkipaikka Turun keskustasta!)
Myyntipöydät olivat melko pieniä, joten jouduin karsimaan valikoimaa hieman. Pitäisiköhän siirtyä koruihin, niin olisi kevyemmät kantamukset, hmm… Mukana minulla oli Oulussa ensi kerran myynnissä olleet topit, Tipuja, retropussukoita ja –tunikoita, sekä sisustuspuolta. Taiteen ystäviä tai muuten vaan shoppailijoita oli kivasti liikkeellä koko illan! Myyjäiset tosin olisivat kestäneet aikataulun mukaan iltayhteentoista, mutta pakkailin muiden esimerkkiä noudattaen kamppeet vähän jälkeen kymmenen kun asiakkaat siirtyivät muihin rientoihin. Taiteiden yössä olisi ollut paljon mielenkiintoista, mutta tällä kertaa osallistuminen jäi sinne pöydän taakse ja kun auto oli pakattu, oli aika huristella Espooseen nukkumaan muutamaksi tunniksi ennen messuja.
Ihastelin useaan otteeseen Joutomaan kauniita printtejä (näin jo yhden mielessäni Emilian, 1v, huoneen seinällä), sekä muiden myyjien hauskoja koruja. Viereisessä pöydässä myytiin TURKU-liikennekylttikaulakoruja, mutta kuulemma OULU on vasta suunnitelmissa. Harmi, olisi ollut hauska edustaa pohjoista erinäisissä tapahtumissa! Tuli yksi joululahjakin hankittua, jo elokuussa! Olisikohan se merkki siitä, että tänä vuonna osaan hankkia lahjat ajoissa?

keskiviikko, 17. elokuuta 2011
Oulu Fashion Stock Sales 12.-13.8.2011
Oulu oli neljä kaupunkia kiertävän Fashion Stock Sales -tapahtuman viimeinen etappi. Tapahtumassa oli myynnissä muotivaatteita ja -laukkuja, koruja sekä myös Maeven mallisto. Maeven sisustustavarat hieman poikkesivat muusta tarjonnasta, mutta koska kohderyhmä oli sama, tuotteet otettiin kivasti vastaan. Olin myös tehnyt Fashion Stock Salesia varten lisää rintakoruja, sekä kokeeksi pitkähelmaisia toppeja Muodot-painatuksella.
Kun ovet avattiin perjantaiaamuna, ovista rynnisti sisään oikein mukava ryysis. Aikainen lintu madon nappaa oli varmaan monen mielessä, kun tapahtumassa oli myynnissä yksittäis- ja mallikappaleita, sekä normaalimallistojenkin tuotteet olivat reippaassa alennuksessa. Tuon aamun jälkeen hieman hiljeni, ja lauantaina taisi oululaisilla tulla shoppailuväsymys muutama tunti ennen iltakuutta.
Myyjien vähyyttä hieman valiteltiin, mutta toisaalta minusta oli hienoa, että paikalle tulleet myyjät saivat tuotteet hyvin esille. Oululaisessa mittakaavassa FSS oli mielestäni ihan onnistunut, ja ehkäpä ensi vuonna myyjiäkin on enemmän, kun tapahtuma on nyt saanut näkyvyyttä. Mahtavaa, että Oulussakin järjestetään tällaisia tapahtumia! Ensi viikolla Proto järjestää Oulussa Designtorin, johon en harmikseni päässyt myymään, koska kuulin tapahtumasta liian myöhään. Aion kuitenkin käydä tsekkaamassa tarjonnan!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)